Venla Sykäri
Kilpalaulu on runolaulun laji, joka tunnetaan kautta historian varsin monista kulttuureista. Kilpalaulua esiintyy joko rituaalisissa konteksteissa, kuten häissä, erityisissä kilpalaulutapahtumissa, tai spontaanisti laulajien välillä, ja yhtä lailla muinaisislantilaisessa runoudessa 1200-luvulta, 1800-luvun kalevalamittaisessa runossa kuin 2010-luvun freestyle-rap nuorisokulttuurissa. Kenttätyöni aikana Kreetalla monet haastateltavani viittasivat kilpalaulutilanteen dynamiikkaan yhä, vaikka esityksessä tämä toteutuu siellä enää vain harvoin. Kreetalla kilpalaulutilanteita pidettiin merkittävinä seuraavista syistä:
1) yleisön kannalta tunnelman kohottajana, jännityksen luojana. Vaikka laulajilla ei olisi ollut tarvetta kilpailla, saattoi yleisö kannustaa heitä kilpa-asetelmaan;
2) laulajien kannalta kilpatilanteen tuoman paineen koettiin lisäävän sanavalmiutta, kielellistä luovuutta ja esiintymiskestävyyttä.
Vaikka kilpalauluun olennaisesti liittyvän improvisoinnin osalta Kreetalla usein todettiin, ettei runojen tekninen ja sisällöllinen ”taso” ollut improvisoiduissa säkeissä yhtä hyvä kuin muissa oloissa syntyneiden runojen, arvostettiin paineen alla syntynyttä kekseliäisyyttä ja tilannekontekstiin liittyvää assosiaatio- ja sanavalmiutta paljon. Kilpalaulun kilpailuasetelman, nopean rytmin ja esiintymispaineen koettiin siten kehittävän sekä ilmaisutaitoa että pitkällä tähtäimellä myös tuloksia.
On helppo todeta myös, että todellisesta tai näennäisestä vastakkainasettelusta huolimatta kilpalaulu ennen kaikkea lujittaa yhteisöä ja luo yhteisöllisyyttä sekä kilpakumppanien että laulajien ja yleisön välille. Otan puheenvuorossani esimerkin nykykilpalaulusta suomenkielisen improvisoidun freestyle-rapin battle-kilpailusta syyskuussa 2012. Pohdin esimerkin avulla minkälaiset elementit kilpalaulussa vaikuttavat yhteisöä muodostavasti ja lujittavasti. Aihe liittyy alkavaan tutkimukseeni, ja toivon keskustelua seminaarin tutkija-runolaulajien omista kokemuksista ja näkemyksistä.